Sivut

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Kisapäivä

Eilen ratsastin Moonalla tämänpäiväsiä kisoja varten. Moona oli eilen aika laiska, mutta ei temppuillut ratsastaessa paljoa. Tänään menin tallille jo klo.8.45. Sitten hain Vilin. Minun kanssa Viliä hoiti kaksi muutakin ratsastajaa. He ratsastivat radan ennen minua. 9.30 menin muiden kanssa kävelemään rataa, radassa oli vain kuusi estettä, mutta siinä oli haastavempia kohtiakin. Olin verkka
ryhmässä 3. Verkassa meni ihan hyvin, eikä jalustin lähtenyt ollenkaan. Radalla pääsin hyvin esteet 1,2,3 ja 4. Nelosen jälkeen s-kirjaimen kohdalla minulta lähti toinen jalustin. Yritin saada jalustimen jalkaan, mutta en saanut. Päätin jatkaa enkä pysähtyä. Vitosesteellä hyppäsin yhdellä jalustimella. Vikalla esteellä minulla ei ollut jalustimia, mutta sitten Vili kääntyi ja laukkasi aika kovaa.........sitten minä tipuin seinääpäin. Nousin ylös ja lähdin Vilin luo ja sitten sain ruusukkeen:).


Moona oli verkassa reipas ja sitten se lähti laukkaamaan,sain sen käyntiin. Toisella laukkapätkällä se lähti pukkikiitolaukkaa, enkä kestänyt selässä. Tipuin ihan ihmeelisesti kylelleni, se koskikäteen ja kylkeen. Silti jatkoin verkkaa.
Radalla Elisa oli jonkin verran Moonan vieressä juoksemassa. Ei oo menny putkee....




lauantai 18. lokakuuta 2014

Ratsastamassa ihanalla Moonalla tänään

Moi!
Eli olin tänään ratsastamassa Moonalla. Tunnilla harjoittelin kisajuttuja. Kisoihin on enää päivän yli viikko:)  Moona oli aluksi hieman laiska, mutta lopputunnista löytyi paljon energiaa(kun laukattiin se ihana pikku riiviö yritti tietenkin heittää alas). Tunnilla en siis tippunut.

Keskiviikon tunnilla oli estetunti ja menin Vilillä.

torstai 9. lokakuuta 2014

Talleilua

Heippa,

29.9. Olin ratsastamassa menin Moonalla>3.

1.10. Olin markkinoilla, joten en ollut ratsastamassa.

2.10. Olin tallilla taluttamassa ja auttamassa muita.

4.10 Olin estetunnila Vilillä.

8.10. Olin ratsastamassa Vilillä.

Tänään olin tallilla talutin puolituntia ja sitten autoin Moonan viemisessä pois. Ja sitten menin kattoo tuntii.